Nyt valmistamme ehkä herkullisinta ruokaa, mitä tiedän. Jälleen hitaasti ja sydän valmistaessa mukana. Kuvassa ruoka on vasta melkein valmis, ja kohta ymmärrätte mistä sen tunnistaa.
Bamia- lammaspata on shorban ja monen muun reseptin lailla tunnettu muslimimaissa, niin Pohjois- Afrikan rannikolta Lähi- idän kautta Aasiaan asti. Ainekset ovat kovin yksinkertaiset. Otetaan luista lampanlihaa jokunen pala. Nykyemäntä haluaisi oikaista tässä ja napata pakastealtaasta Uuden Seelannin karitsan fileitä kilon, joita kivasti paloittelisi. Mikäpä siinä, mutta maku on aivan toista, jos hauduttaa luut mukana. No, laitamme liha- luunpalat kattilaan , ja keitämme noin tunnin ajan suolan kanssa.
Suolan ( 2-3 tl) kanssa ihmeainetta nimeltä sitruunahappo ( 1-1,5 tl). Määrät on vähän hatusta tempaistu; lopussa on kuitenkin maisteltava, että ihanat maut saadaan kohdalleen ja harmoniaan.
No mitä jos ei ole lammasta??? Nokkela emäntä etsii kananpaloja, broilerin koipia tai vastaavia, mutta ehdottomasti ilman mitään marinaadeja.
Nyt nämä laitetaan uunipataan hautumaan. Aikaa voi varata ehkä 1,5 tuntia. Mukaan kaadetaan varsinainen vihannes, pussillinen bamiaa eli okraa, millä nimellä se myös tunnetaan. Bamia on kuin peukalon kokoinen kesäkurpitsa, vaikka onkin palkokasvi. Niitä on monen kokoisia, ja turkkilaisen tai arabikaupan pakastealtaasta kannattaa valita 0- kokoisia eli kaikkein pienimpiä. 1 pussillinen maksaa sekavihannesten verran , ehkä 50 senttiä, joten kalliiksi ei tämä tule, kunhan vain löydät ensin kaupan, jossa näitä myydään!
Haudutus on valmis silloin, kun tomaattisen liemen väri kerääntyy niin, että se on voimakkaan tummanpunainen reunoilta. Ensimmäisen kuvan kattilassa ollaan jo lähellä....
Tämän huumaavan tuoksuisen ja makuisen ruuan voi lusikoida sellaisenaan, tai valmistaa perinteisen riisin lisäkkeeksi.
Koko tämä ihanuus syödään syvältä lautaselta, tai kuten irakilaiset, molemmat omalta lautaselta pikku hiljaa sekoittaen yhteen.
Tätä pitää tehdä uudelleen!!